Onhan tämä ollut ehkä elämäni kauhein ja paras vuosi, vuosi jolloin tapahtui enemmän kuin koskaan.
Sain kokea alkusuhteen huumaa, olla ihastunut ja saada viimeinkin olla ihastuksen kohde, tuntea kuinka vanhat haavat viimein parantuvatmelkein
Pääsin rekan lavalle Tuutikiksi pukeutuneena, ja tästä on tullut yksi rakkaimmista muistoistani.
Tein ylioppilaskokeita, joihin en juurikaan ollut lukenut.
Kävin läpi tuskallisen autokoulun ja lopulta, vaikken enää uskonut itsekään, sain ajokortin.
Matkustin Irlantiin parhaassa seurassa, humalluin vapaudesta ja Guinnessista.
Luin pääsykokeisiin, olin ahdistunut. Yritin ajatella tulevaa, merta ja raitiovaunuja ja omaa kotia.
Pääsin ylioppilaaksi. Sain olla prinsessa yhden kauniin päivän ajan. Pääsin sanomaan että ei muistella pahalla, sain vastaukseksi kaikkea hyvää.
Vietin kesää, sain kirjeen yliopistolta ja itkin onnesta.
Näin Kerkko Koskinen Kollektiivin livenä. ♥
Syksyn tullessa nostin rinkan selkään ja muutuin valtion silmissä helsinkiläiseksi.
Tempauduin teologien maailmaan, vihasin ja rakastin Helsinkiä ja ihmisiä. En juurikaan opiskellut, vaan istuin illat Taivaan keittiössä teekuppi kourassa, kävelin ympäriinsä, miekkailin, tutustuin ihmisiin. Välillä mietin lopettamista ja kotiin palaamista, mutta lumen tullessa olin sydänjuuriani myöten kiintynyt kaupunkiin ja yliopistoon.
Mullistava vuosi kerta kaikkiaan.
Sain kokea alkusuhteen huumaa, olla ihastunut ja saada viimeinkin olla ihastuksen kohde, tuntea kuinka vanhat haavat viimein parantuvat
Tein ylioppilaskokeita, joihin en juurikaan ollut lukenut.
Kävin läpi tuskallisen autokoulun ja lopulta, vaikken enää uskonut itsekään, sain ajokortin.
Matkustin Irlantiin parhaassa seurassa, humalluin vapaudesta ja Guinnessista.
Luin pääsykokeisiin, olin ahdistunut. Yritin ajatella tulevaa, merta ja raitiovaunuja ja omaa kotia.
Pääsin ylioppilaaksi. Sain olla prinsessa yhden kauniin päivän ajan. Pääsin sanomaan että ei muistella pahalla, sain vastaukseksi kaikkea hyvää.
Vietin kesää, sain kirjeen yliopistolta ja itkin onnesta.
Näin Kerkko Koskinen Kollektiivin livenä. ♥
Syksyn tullessa nostin rinkan selkään ja muutuin valtion silmissä helsinkiläiseksi.
Tempauduin teologien maailmaan, vihasin ja rakastin Helsinkiä ja ihmisiä. En juurikaan opiskellut, vaan istuin illat Taivaan keittiössä teekuppi kourassa, kävelin ympäriinsä, miekkailin, tutustuin ihmisiin. Välillä mietin lopettamista ja kotiin palaamista, mutta lumen tullessa olin sydänjuuriani myöten kiintynyt kaupunkiin ja yliopistoon.
Mullistava vuosi kerta kaikkiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
että tahdon oppia tietämään
mitä yritit sanoa
nään jo nyt paljon kauemmas