unet, joissa peurat puhuvat

Ylioppilaskirjoitukset. Yhteishaku. Tulevaisuus on pian, tai ehkä se meni jo. Parempi puoliskoni kysyi eilen, mitä haluan elämältä ja meiltä. En osannut vastata (ja olen pahoillani), mutta jäin miettimään. Oikeasti taidan tietää.

Haluan kissan.
Oranssin, lastenkirjasta karanneelta näyttävän kissan, jonka nimi on Pietari (juuri niin kuin se Jeesuksen opetuslapsi). Olen varma, että talossa, jossa on kissa, ei voi olla surullinen eikä ärtynyt - ihmisellä on kissalta niin paljon opittavaa. Hiljainen viisaus, eleganssi, tyyneys, itsevarmuus.

Haluan puutarhan.
Haluan työntää kädet multaan ja kasvattaa herneitä, porkkanoita, perunoita ja kukkia (oi niin loputtomasti kukkia) kesäisin. Nurmikon leikkaaminen on kivaa. Marjojen poimiminen ei, marjapensaita en halua. Ja kun talvella ei kasva mikään, haluan lintulaudan.

Haluan työhuoneen.
Tai vähän vaatimattomammin työnurkkauksen. Paikan, jossa on alani kirjallisuutta, tietokone, tulostin, loputtomasti muistilappuja ja magneettitaulu, johon kiinnittää juttuja. Sisäinen uraihmiseni hykertelee ajatuksesta.

Haluan kirjoittaa runokokoelman.
Wannabepöytälaatikkorunoilija täällä huutelee, hei vaan. Rakastan Edith Södergrania. Ja Anni Sinnemäkeä. Ja Pablo Nerudaa. Ja Tommy Tabermanniakin vähän. Puhe takkuaa, mutta kynä luistaa. Ssaan kirjoittaa asiat kauniiksi, ainakin melkein.

Haluan politiikkaan.
Haluan eduskuntaan. Piste. Tiedän kyllä, miten utopistinen ajatus se on, naurakaa vain. Tiedän, ettei minusta ole siihen, mutta ympäristöministeri on titteli, jota haaveissani vaalin.

Haluan kodin.
Talolla ei ole väliä. Kunhan se on koti. Paikka, joka näyttää asukeiltaan, ja paikka, johon on ystävien hyvä tulla ja olla. Rakkaimmille ystäville varattu omat lakanat, ja jääkaapissa aina ruokaa nälkäisille matkalaisille. Niin, että voin aina rehellisesti sanoa tervetuloa. Ehkä tuo aiemmin mainittu parempi puoliskokin katon alla majailisi. Ja kissa. Ja pari koiraa. Ehkä jopa pieni ihminen jota en uskalla ajatella.

Haluan harrastaa kulttuuria.
Käydä taidenäyttelyissä, teatterissa, runonlausuntailloissa, konserteissa. Lukea kaikki kotimaiset uutuuskirjat.

Haluan kasvaa ihmisenä.
Vaikka Peter Pan-syndroomani estää minua koskaan kasvamasta aikuiseksi, haluan olla jonain päivänä parempi. Lempeämpi, kärsivällisempi, viisaampi, kiitollisempi, nöyrempi. Koskaan en halua katkeroitua, kyllästyä elämään, inhota rakkaintani tai ystäviäni, olla kyyninen.

Paljon on unelmia ihmisellä, eivät ne tähän lopu. Pienemmistä haaveista puhukaamme joskus.

PS.
Ajokorttini täyttää tänään viikon.♥ Sen kunniaksi biisi, joka soi radiossa aina ajaessani, ja naurattaa. Mitä tiellä tapahtuu, se tielle jää.

Toim.huom. Anni Sinnemäki, en sittenkään rakasta sinua, vaikka runosi ihania ovatkin.. Unohtuiko naimalakko?