perjantai 23. lokakuuta 2015

Vääristä paikoista

On: brunsseja ja hajuvesien haistelua. Uudet hienot kengät ja takki. Syksy tuoksuu kaikkialla, jopa Hakaniemen torilla silloin, kun siellä on markkinat.

Silloin juoksen sujuvasti metroasemien portaita ylös ja alas, Kalliossa taivas on kirkkaansininen ja löydän helposti yöbussin pysäkin. Silloin kaikki on hyvin, tämä on koti, tämä kaupunki ja minä kuulumme yhteen.

Sitten on: koti-ikävä.

Tämä on väärä kaupunki. Odotan, että alkaa sataa, mutta pilvet vain ovat. Kaikki kantamani muistot ovat toisaalla, kaikki mitä joskus oli on loppunut, ja nämä uudet muistot eivät asetu paikoilleen. Ne eivät juurru minuun. Muistan vain huonoja asioita, vääriä bileitä, itkuja, sen miten kerran eksyin.

On: ne toisaalla olevat muistot.

Metsikkö, johon rakennettiin maja. Kaksi pihlajaa, joiden välissä leikittiin hevostallia.
Musiikintunnilta lintsaaminen.
Se, kun ajettiin pyörällä kauppaan ostamaan kakku kilpailua varten, ja sitten syötiin se itse.

---

Nuo ajatukset unohdin kirjoittaa loppuun ja julkaista jo aiemmin.

Kaiken tuon jälkeen olen ehtinyt matkustaa pohjoisempaan, käydä anoppilassa joka oli samanlainen kuin kaikki ystävieni ja entisten heilojeni lapsuudenkodit: on kotoista, siistiä, tavallista. Ruoka tuoksuu, sisustusesineet ja huonekalut käyvät yhteen väreiltään mutta eivät tyyleiltään. Rakkaani lapsuuskuvia oli vähän, ja niitä katsomalla tahdoin osoittaa, että olen hyvä, kiinnostunut, että välitän. Pohjoisemmassa oli kaunista: jäkälää, vakavaa mäntymetsää, metso pyrähti lentoon hiljaiselta tieltä.

Olen allekirjoittanut vuokrasopimuksen, vähän vastuuttoman, ollut siitä innoissani ja kauhuissani.

Niin, onhan noita koteja Helsigin eri puolilta Keski-Suomen kautta pohjoiseen. Mutta silti, yhtenä iltana sitsipöydän ääressä minä olen kaikkein kodittomin. Oi niitä aikoja, haluan laulaa, vaikka ajattelen: nämä ovat teidän aikojanne. Minun aikani kai tulee vielä myöhemmin.