Voi itkeä myös onnesta

Ihan hassua, että tämä on minun elämääni:
höyhenpuuhkista irronneista sulkia,
hopeanhohtoisia ilmapalloja,
ihanien salakapakkajuhlien jälkeen.

Siivoamisen jälkeen saa istahtaa hetkeksi kahvikupin ääreen,
kerrata edellisen illan tapahtumia
(Tenkan jälkeen en muista juuri mitään)
Jostain ilmestyi skumppaa kaikille, yksi oli
lausunut runon ja toiset soittaneet nokkahuilua

Kurkkuni kipeä koska lauloin mukana työväenlauluja.

Siihen hetkeen, juuri siihen keittiöön, Kumpulaan,
olisin halunnut pysäyttää ajan.

Miten minulla voi olla niin monta hienoa, fiksua,
luovaa ja kaunista ystävää?

Tänään olen nukkunut puoli kolmeen
kaivannut sinua viereeni
Hyräillyt pyykkiä pestessä:
Sua vain yli kaiken

On tullut joulukuu

Olen kuunnellut paljon Jouluradiota. Netistä lähinnä sen klassista versiota, jonka sisältö on nimeä laajempi. Siellä on vähemmän niitä "vähän liikaa yrittäviä" versiointeja, joissa jokainen sävel on laulettu tahallaan jostain muualta kohdalta riemukkaan varioinnin nimissä. Eilen illalla sieltä tuli joulusuosikkini, God Rest Ye Merry Gentlemen. Se on kaunis laulu ja tekee onnelliseksi. Tehtiin myös porkkanapihveistä hampurilaisia ja siivottiin maustehylly. Kirjahyllyäkin järjesteltiin, nimittäin siirrettiin dvd-kokoelma pois laajentuneen fantasiakokoelman tieltä. Nyt kirjoitan esseetä erään miellyttävän lastenkirjan naiskuvasta. Olen kirjoittanut joulupukille. Unohdin mainita, että olen ollut kiltti. Mutta eiköhän ne tontut nähneet kun talutin pyörää töistä kotiin unohdettuani lampun.

Onnea on

Herkistyn seuraavista: solidaariset hymyt naistenvessassa, iloiset koirat, ensi kertaa äänestävät nuoret, kahvin tuoksu yliopison päärakennuksen kahvilassa, raitiovaunun kolina.

Eilinen maanantaiolutkomitea tuli seuraavaan tulokseen elämästä: se on aika ihanaa ja ihmeellistä.

Pitäisi useammin sanoa seuraavaa: olet tärkeä, olet rakas, tarvitsen sinua.

Lähihistorian tapahtumia

1.
Kieputin ja vuoristorata ja Tulireki ja Salama

Käsi kädessä vierekkäin maha pää sydän rikki ja sekaisin

Kiljun puolitotuuksia,
(minä vihaan sinua älä jätä)

en uskalla avata silmiä, kohdata totuutta

Pelottaa liikaa korkeudet ja se miten täältä tiputaan

jos turvakaari ei ole kunnolla kiinni (tai jos se onkin)

2.

Viikin metsät ovat pimeitä jo seitsemältä kun olen
vastahakoinen ja myöhässä
Väistän halausta ja suudelmaa
Metsässä liikkuu jotain mitä emme näe

Lehmiä sorsia pahoja henkiä

Lintutornilta pimeän lahden yli

näkee koko kaupungin ja myös
Linnanmäen ja minä toivon

ettei koskaan tarvitsisi tuntea mitään

Joku ampuu hätäraketteja enkä
ole koskaan hahmottanut elämässäni

suuntia tai etäisyyksiä

3.
Päivä oli pitkä ja baari on täynnä
ja maailma pullollaan huonoja ideoita
ja karaoke karmeampaa kuin ikinä
Vastapäätä istuu joku joka viimein
ymmärtää, viimein!
Se naurattaa, itkettää, kihelmöi kun
joku kuuntelee minua
Katson vähän pidempään,
tuo joku tarjoaa kaljaansa,
niin lämmin olla.

haen sitä fiilistä ruoasta miehistä
aamuöistä ja tupakasta

Minä ajattelen liikaa

Ihailen ihan hirveän hirveän hirveän paljon niitä ihmisiä, jotka osaavat katsoa maailmaa lempeiden silmälasien läpi, armollisesti, kauniisti, rakkaudella

Oma katseeni on katkeruuden, vihan, kateuden, pelon värinen

En halua enää vihata ihmisiä
jotka menestyvät ja onnistuvat
jotka nousevat aikaisin ja syövät aamupalansa reippaasti
jotka saavat harjoittelupaikkoja ja kandiaiheita kuin tyhjästä
jotka eivät ole koskaan myöhässä

Olen oppinut antamaan anteeksi niille jotka saivat
minut vielä vuosi sitten tuntemaan itseni huonoksi
Nyt voimme jo nauraa yhdessä
Toisessa huoneessa on salakapakka ja toisessa teknomusiikkia
Hassu pieni maailmanpyöräonni

Tunnen kuinka kaikki elämässäni on ihan sekaisin mutta haluaisin silti
olla iloinen ja että kaikki olisi vähän kevyempää, höpsömpää, suloisempaa
Woody Allenia ja ranskankielistä laulua

niin kuin Kyöpelinvuorella teologitoverien kanssa
kaikki on vähän suurpiirteistä, vastuutonta
mutta ihanaa ja naurua ja kitaraa

Nämä ajat ovat painavia ja levottomia
Kurkkuun ja päähän sattuu taas.

It was always you

Petaan sinulle vuoteen lattialle. Se on liian kaukana, kiipeät parvelle viereeni.
(anteeksi anteeksi anteeksi)

Kerron sinulle pelkoni,
sen, miten en osaa itkeä vaikka sattuu.
(suruni halpana tekosyynä olla tässä)

Paljon suunnitelmia lausutaan ääneen nauraen.

Karataan Irlantiin, Australiaan, vietetään joulu yhdessä.

(pyydä vain

niin jätän

kaiken muun)

Sinun tennarisi eteisessä kirpaisevat: voisivatpa ne olla siinä aina.

Mitä en kerro hänelle

En tiskannut hänen mukiaan
(tuossa hyllyn reunalla se on yhä)

Nukuin kolmen tunnin
päiväunet lakanoissa
joissa saatoin edelleen aistia

hänet
meidät

Teeskentelen kuuntelevani
teitä kaikkia muita mutta

katson pari senttiä ohitsenne

miettien mistä saada voimaa
jolla pitää hänet etäällä

kun hän on jo valmiiksi kaivautunut
selkänikamieni väliin ja
lauseideni alkuihin

Kuinka löytää tie ulos, kun
eksyin hänen
täydellisiin niskahiuksiinsa?

(Mutta ei, sydämeen en päästä)

Lähiöseikkailu

Lähiöidenkin yllä voi
olla tähtiä ja melkein täysikuu

Minä poden kuuhulluutta ja olen niitä ihmisiä
jotka voisivat kulkea auton alle tai pudota
avonaiseen viemäriin tuijottaessaan taivasta

Häntä vain nauratti, kuu oli "ihan nätti"
Hän puhui heinien ja lintujen kartoittamisesta
ei ymmärtänyt miten
pieniä ruskeita pikkulintuja
voi erottaa toisistaan

Myöhemmin hänen sormensa
kulkevat hitaasti minun käsivarrellani
Mikä luu tämä on
Minä muistan lopulta: se on radius

Ja hän hyväksyy minun jokaisen luuni ja soluni,
läheisyysongelmani ja levottomuuteni ja maniani ja tarpeeni sinkoilla
ja ilta vaihtuu aamuyöhön
ja liian pian aamuun

enkä minä yritä kirjoittaa mitään kaunista runoa, en runoa ylipäätään;
vain muutaman sanan lähiöstä ja kylmästä HOAS-asunnosta
jossa punaviini oli vain toissijainen humaltumisen lähde

Ajattelen: syyskuu

Se hiipi avonaisesta ikkunasta sisään varkain, huomasin sen vasta, kun aloin illalla kietoutua vilttiin. Kesä meni, ja kaikki sen toteuttamattomat suunnitelmat käpertyvät nukkumaan pölypallojen vierelle huoneeni nurkkiin. Ne tekevät nyt tilaa kaikelle uudelle, jota syksyyn ja opiskelun alkuun kuuluu

ja vähän kikattelulle Kiasmassa, salaisille ja tahattomille riemunhypähtelyille, 
voi ei taas sydän ei taas tätä
en tiedä jaksanko uudelleen
ja menenkö asioiden edelle?

En tiedä, olenko valmis uuteen lukuvuoteen.
(Jo kolmanteen sellaiseen.)
Vuosilla on kova kiire jonnekin

minulla ei

Paljon suuria sanoja: kandi gradu prakkarit vaihto työelämä

vaikka olen huono jo pelkästään elämänhallinnassa
miten pyykkiä pestään tehdään ruokaa mennään allergiatesteihin viedään roskat
kastellaan huonekasvi noustaan aamuisin

Mietin, mietin, en tiedä.

Tervetuloo elämään / sen eka päivä on tänään

Kesäyöt: minullakin hame ja kukkapanta (rasti seinään).
Helsinki on meille ystävällinen ja täynnä seikkailuja.
Päiväsaikaan esimerkiksi Kumpulan kasvitieteellinen puutarha ihastuttaa.

Kesäkaupunkeja, suunnitelmia, hassua kevyttä vauhdikasta elämää.

Ei ole ollut tapana jakaa kuvia täällä, mutta katsokaa nyt kuitenkin mitä jalkaani ilmestyi:

Mahtipontisia asioita

Kirjoitan korttiin: punatukkaisia tulee ja menee.

Joskus ne ovat liian vanhoja, joskus pitelemättömiä sieluja ja harvemmin edes punatukkaisia, minulle liian kauniita. Enkä minä niitä jää koskaan pitkäksi aikaa kaipaamaan.

Menen rantaan ja syön kaksi jäätelöä. Istun Tuomiokirkon portailla ja pohdin, mitä tehdä elämälläni.

Vaikka vielä ei tarvitse tietää. Vielä olen vasta parikymppinen ja voin tanssia baareissa maanantaisin tai valvoa puoli kolmeen rikosromaanin kanssa. Muuna aikana kuuntelen uudelleen ja uudelleen Kerkko Koskinen Kollektiivin Lokki-kappaletta, joka kertoo maailmasta kaiken.

joku neuvoi luottamaan vain joka kolmanteen

Vappuna

sinä istutit minuun kivun joka

ei poistu päihteillä

ei unella, ei urheilulla

puhelin meni rikki

ja minä

minä pakenin kahdesti kotiin

kesken vapunvieton

ihan vain itkemään

konfetteja satoi taivaalta

patsaalla lakki

minä katsoin maahan

sinun hymyillessä muille

kuulin ettet tunne minua

kohtaan mitään

Tulipäähippiäinen

Sinä olet kevään värinen: huhtikuun silmät, iltataivaan sävyä ja hiukset peltoa ja lehdetöntä metsää. Niin kuin aina keväisin, minä vaeltelen hiljaisen taajaman katuja ja olen vähän levoton mutta enimmäkseen hyväntuulinen. Sulanut lumi on paljastanut ojanpohjien roskat, tupakka-askit - tulet mieleen niistäkin, en voi olla pohtimatta, mikä on se merkki jota sinä poltat. Matkalla maalle tunsin sen pakahtumisen tunteen, jonka kevään valo ja toteutumattomat toiveet aina tuovat mukanaan. Maisemat vaihtuivat junan ikkunan takana, minä kirjoitin lyijykynällä runoa ja yritin pitää muistivihkoa niin, ettei vieressä istuva tyttö pysty lukemaan.

Tänne hiljaiselle pikkupaikkakunnalle tulo ahdisti, mutta päätinkin vielä yhdeksi päiväksi lisää, jotta ehtisin ajaa tarpeeksi polkupyörällä, rapsuttaa koiraa ja testailla uusia lenkkitossuja metsäpoluilla. Kaupunki odottaa, siellä se on vielä tiistainakin, vaatimuksineen ja kiireineen. Hetkittäin päätän olla toiminnan nainen, hoitaa kaiken reippaasti ja itsenäisesti ja sitten muistan taas, etten minä ole sellainen. Hetkittäin ajattelen, että kaikkihan on oikeastaan täydellisesti, mutta sitten muistan kaiken mitä haluaisin sanoa mutten uskalla, pienen linnun, väärät ihmiset ja kaiken minkä pitäisi olla niin loputtomasti toisin.

Niin ja: ilmoittautuminen avoimen yliopiston ihmisosteologian ja rituaaliarkeologian kursseille. Kesäni kuluu tiedenaisena ja tämä tunne on sen arvoista, vaikka ilman kesätöitä joudun luiden tutkimisen ohessa elättämään itseni kaurapuurolla ja nuudeleilla.

Ja sitten kuitenkin, vaikka välillä sukellan syvälle melankoliaan ja paniikkiin, on kaikki ihan uskomattoman mahtavaa.

Rakkaudesta uuteen sohvaan

Vihreällä samettisohvalla kuudennessa kerroksessa, huovan alla, uusi vanha mekko päällä ja jalat paljaana. Billy Joel soi, kaapissa on pieniä praliinitäytteisiä pääsiäismunia joita voi käydä närkkimässä salaa ja vähemmän salaa jos tekee mieli. Kirjoittelen postikortteja. Ostin eilen kirjankin, ihan uuden ja kalliin. Leikin ettei ole 2000-luku.

Tuntuu rikkaalta.

Kevät kutsuu sua

Hyviä päiviä, kevätpäiviä, pitkiä päiviä, aurinkoisia päiviä.
Kirjastopäiviä, koomailupäiviä, seikkailupäiviä.
Kahvia ja taidenäyttelyitä vielä tuntemattoman ihmisen kanssa,
lenkkeilyä Töölönlahdella sorsien ja joutsenien ja koirien keskellä,
mansikkaviiniä, vihreää teetä, avokadoja,
parhaalta ystävältä saatu yllätys ja huonekasvista kasvavat uudet lehdet.
Keskiviikkona Pietari odottaa meitä, viisumit saapuivat postiin ajoissa,
yhteiskuntapolitiikan tentissä innostuin kirjoittamaan neljä sivua.
Hyvää sunnuntaita rakkaat.

Edellisessä postauksessani mainitsema hymy ei ole kadonnut vieläkään. Se on vain muuttunut valvotuiksi öiksi ja typerien hempeiden laulujen kuuntelemiseksi ja nauruksi joka sattuu poskilihaksiin, mutta hsss, se on salaisuus ja sellaiseksi sen kuuluu jäädä.

Kaikki nuoret tyypit tahtoo olla jotakin

Joka päivä pitäisi tehdä jokin pelottava asia, niin saattaisi ehkä eksyä ihmeellisyyteen.
Oli se sitten kahvilaan soittoa ja pöydän varaamista lukupiiriä varten,
dialogitenttiä (jonka kesken alkaa yhtäkkiä hymyilyttää)
sitseille ilmoittautumista tai
ainejärjestön tenttikahveja

(pelottavaa siksi, että
jokaisella askeleella kohti opiskelijoiden olohuonetta jouduin vakuuttamaan
itselleni että eivät ne välttämättä kaikki vihaa minua
ja kappas eivät ehkä kaikki vihanneetkaan)

Sateenkaaren vihreällä raidalla katsottiin avioliittolain lähetekeskustelua,
kuiskuteltiin toistemmme korviin, että ollaan vähän humalassa
Kaikki samalla puolella, kaikki rakkauskuplassa, jossa niin kovin kovin
paras olla
En ehkä koskaan pääse joukkoon samalla lailla, mutta
silti lattialla kasassa nauravat hipit liikuttavat
sydämessä jotain, jota luulin ettei enää edes ole.

On ollut väsynyt viikko, mutta kyllä se siitä. On myös ollut niin paljon hyvää, että välillä vaan alkaa naurattaa ilman näkyvää syytä.

Maisema, joka pihalta aukeaa, on päivästä toiseen muuttumaton

Minun elämässäni ei tapahdu koskaan mitään suurta. En muuta yhteen kenenkään kanssa, en aloita uudessa työpaikassa, en hanki koiraa. Elämä on jotenkin tässä ja nyt ja tämmöistä, kaupassa käyntiä ja kirkkososiologian kurssia ja pieniä iloja ja suruja. Hyviä viikonloppuja.

Perjantai:
Se kun rohkenee sanoa maailman vaikeimman sanan, kun ikävä käy liian suureksi.
Ystävän juhlat teemalla Isona minusta tulee. Vaikka surettaa, etten tiedä vastausta, uskaltauduin juhliin silti.
Pitsaa vakiopitseriasta.

Lauantai:
Hippejä, sateenkaarilippuja, banderolleja, palelevia varpaita, kiusaannuttavaa avautumista Z-junassa ja flaikkujen jättämistä epäkorrekteihin paikkoihin  - järjestötyötä parhaimmillaan ja rakkaimmillaan. Lahdessa et oo kylän ainoo homo

Sunnuntai:
Ruokaa: aamiaista sängyssä, ruoanlaittoa, myöhäiset synttärikakut Lasipalatsilla.
Scandinavian Music Groupin uusi levy.

Elämä näköjään aina välillä pilkistää ja antaa kuulua itsestään kaikkien esseiden ja kirjojen ja luentojen raoista.

Olen vain niin innoissani kaikesta

Verkkariestetiikkaa. Muuttosiivous, heihei kämppäkaveri. Pakasteet parvekkeelle yöksi, pakastimeen ei enää huomenna kulje sähkö.

Muutaman sivun draamakohtauksen kokoon huitaiseminen ja melkein tyhjä perjantai-iltapäivän tietokoneluokka kampuksella.

Huomenna kannetaan loputtomat kasat laatikoita.

Minulla on ollut kaikenlaisia kämppiksiä: puolalais-ranskalainen kansantanssija, urheilulukiolainen, viisi vastuutonta mutta leppoisaa brittifuksia, biologi ja kaksi kissaa.

Seuraava on: ihan hullun ihana. Eikä sitä kai kämppikseksi kuulu kutsua.

Elämä on ollut sellaista kuin kuuluukin

Luonnontieteellisen museon suurista ikkunoista paistoi aurinko, kun ihastelimme vesilintuja ja kettunpoikia ja pyöriäisiä. Ranskalainen lesboelokuva oli pitkä ja pitkäveteinenkin, mutta olihan se pakko katsoa. Kinaporinkadun kiinalainen ravintola oli kaukana eikä sieltä saanut maksustaan kuittia, mutta paikan sisustus oli vähemmän mauton kuin kiinalaisissa yleensä.

Hipit jalkautuivat maanantaina lähiöön keilaamaan, meinasivat jäädä auton alle ja kokeilivat mitä mielikuvituksellisimpia tapoja heittää keilapalloa. Jälkikäteen, jäätelön ääressä, puhuttiin koulutuspolitiikasta ja lapsuudentraumoista ja asiattomuuksista.

Kävin saunassa ja nostin jalat ylös, join rommikolan sen kunniaksi, että olin opiskellut koko päivän.

Olen lainannut luultavasti kaikki Kaisa-kirjaston ekoteologiaan ja ekofeminismiin liittyvät kirjat sekä tehnyt loputtomasti kirkkososiologian tehtäviä, lukenut vuoden 2000 presidentinvaalien uskontokeskustelusta ja ollut ihastunut omaan pääaineeseeni.

Lähetin sähköpostia tiedekunnan kv-asioista vastaavalle henkilölle, vaikka olin aiemmin varma, ettei koskaan.

Mitkä ovat parhaita kaukokaipuu/seikkailubiisejä?

Banaanilaatikoiden symboliikkaa

Kannoin juuri banaanilaatikoita kaupasta, ettei jää viimetinkaan sitten kuunvaihteessa.

Tässä on nyt ollut kaikenlaista haipakkaa. Otetaan vaikkapa ensi viikko: on kandipalaveria, Frankenstein-lukupiiriä, vuosipäivää ja sitten vielä vähän harjoitusviikonloppua. Puhumattakaan siitä kaikesta muusta. Niin, tai otetaan tämän viikon loppu: vakuutusasioita, osoitteenmuutosasioita, ensimmäiset lähiopetustunnit kirjoittamista, ja jos jonkinlaista raporttia, sähköpostia, Fidaa ja kirjastoa.

Puurossa on mustikka-vadelmakeitto ja neljä viljaa. Jos keskellä yötä herää kylmyyteen tai ahtauteen, voi aina laulaa.

Kuinka nopeasti kaktus voi alkaa näyttää kuolleelta?

"There's always hope tomorrow'll be taco night"

Kun vuoden vaihtumista tahdittaa vodka, ei muistikuvia (onneksi) juuri jää ja aamulla paleltaa.

Mutta viimein se meni pois, se vuosi 2013. Ikävä ei tule, vaikka olihan se aikamoinen - oli vapautta ja Walesia, oli uusia ystäviä ja puoluetta, uutta hiusväriä ja hassuja ihmisseikkailuja ja sivuaine. Mutta silti, tuli pimeä syksy ja vielä pimeämpi epätalvi, ja minä halusin käpertyä maailmalta peiton alle katsomaan Orange is the new blackia ja olla hiljaa maailman loppuun asti. Siksi blogikin on ollut niin pitkään niin hiljaa, ei mitään sanottavaa kellekään, ei mistään.

En minä tiedä. Vuodelta 2014 en uskalla toivoa mitään ja silti toivon kuitenkin - että vuosi olisi täynnä elämää, että olisi Nuhevia ja Armon Vihreitä ja eurovaaleja ja Hollannin-matka ja Helsinki-kesä ja paljon kuohuviiniä ja metsäretkiä ja kahvihetkiä ja että hymyilyttäisi vähän useammin. 

Oulu huomenna, Oulu todellisuuspakona

ja sen jälkeen Helsinkiin ja laivalla Tukholmaan 

ja sieltä palattaessa suoraan ViNO-viikonloppuun

ja voi kun koko vuosi olisi paikasta toiseen juoksemista

ja seikkailuja mahdottoman paljon.

ja taas kerran: minähän nousen tästä ja näytän.

Rule number 1:

Never fall in love

with a straight girl