keskiviikko 1. tammikuuta 2014

"There's always hope tomorrow'll be taco night"

Kun vuoden vaihtumista tahdittaa vodka, ei muistikuvia (onneksi) juuri jää ja aamulla paleltaa.

Mutta viimein se meni pois, se vuosi 2013. Ikävä ei tule, vaikka olihan se aikamoinen - oli vapautta ja Walesia, oli uusia ystäviä ja puoluetta, uutta hiusväriä ja hassuja ihmisseikkailuja ja sivuaine. Mutta silti, tuli pimeä syksy ja vielä pimeämpi epätalvi, ja minä halusin käpertyä maailmalta peiton alle katsomaan Orange is the new blackia ja olla hiljaa maailman loppuun asti. Siksi blogikin on ollut niin pitkään niin hiljaa, ei mitään sanottavaa kellekään, ei mistään.

En minä tiedä. Vuodelta 2014 en uskalla toivoa mitään ja silti toivon kuitenkin - että vuosi olisi täynnä elämää, että olisi Nuhevia ja Armon Vihreitä ja eurovaaleja ja Hollannin-matka ja Helsinki-kesä ja paljon kuohuviiniä ja metsäretkiä ja kahvihetkiä ja että hymyilyttäisi vähän useammin. 

Oulu huomenna, Oulu todellisuuspakona
ja sen jälkeen Helsinkiin ja laivalla Tukholmaan 
ja sieltä palattaessa suoraan ViNO-viikonloppuun
ja voi kun koko vuosi olisi paikasta toiseen juoksemista
ja seikkailuja mahdottoman paljon.

ja taas kerran: minähän nousen tästä ja näytän.

Rule number 1:
Never fall in love
with a straight girl

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

että tahdon oppia tietämään
mitä yritit sanoa
nään jo nyt paljon kauemmas