.

vaaleanpunainen onnellisuus
"minä rakastan sinua"
ensimmäistä kertaa hänen suustaaan

että rakkaus voi tarkoittaa
muutakin kuin

mustia öitä ja laskuhumalaa
rannetta polttavaa sytkäriä

niin, hän on vienyt pahan uneni pois

ja tätä minä haluankin:
kuunnella musiikkia ja laittaa ruokaa yhdessä
siirappia ja hattaraa
tulevaisuusunelmia

vaikka ikuisuuksia ei ole
en halua muuta.

edit. Öisin ne yhä istuvat sängyn laidalle, meidän väliimme, ne kaikki vanhat virheet, nauravat, ilkkuvat, kuiskivat. Punatukkaiset, villisielut, ne liian vanhat, liian kauniit, ne kaikki. Ja ne sanovat, että et sinä ole tämänkään arvoinen, ettei todellista ole mikään. Minä haluan uskoa, että ne ovat väärässä.

Toukokuun 30.

Lauantai:

kevytaskelisia ylioppilaita, ne kiittelee, hymyilee, ruusuja, joku itkee. Mahtipontista se on, dramaattista, ihmeellistä, suurinta, kun aurinko paistaa ja voi miten hyvä ilman tilasittekaan, onpas mukavaa, hyvää kakkua

Ja lauantai:

mummit ovat vanhenneet eikä ukki jaksa tulla edes paikalle, vanhat opettajani eivät tunne minua, lähikauppa ja polkupyörä ovat pelottavampia kuin Helsinki enää pitkään aikaan, keskustalaisuus virtaa kaikkien veressä, minä en saa henkeä, en tiedä mitä tarkoittaa kolmostie tai Ylistönmäki

Siitä on kolme? kymmenen? viisikymmentä? vuotta kun kimalteella koristellut ruusut olivat minulle ja valkoinen lakki ihan uusi, niin kauan siitä kun elämällä oli vielä jotain tarjottavaa.

Mutta olenhan minä mieluummin onneton täällä metroradan varrella kuin siellä, luulen.

Silloin kuin tiesin vielä kaikesta kaiken, yhtä en: että vielä joskus toivoisin olevani taas 18.