kevytaskelisia ylioppilaita, ne kiittelee, hymyilee, ruusuja, joku itkee. Mahtipontista se on, dramaattista, ihmeellistä, suurinta, kun aurinko paistaa ja voi miten hyvä ilman tilasittekaan, onpas mukavaa, hyvää kakkua
Ja lauantai:
mummit ovat vanhenneet eikä ukki jaksa tulla edes paikalle, vanhat opettajani eivät tunne minua, lähikauppa ja polkupyörä ovat pelottavampia kuin Helsinki enää pitkään aikaan, keskustalaisuus virtaa kaikkien veressä, minä en saa henkeä, en tiedä mitä tarkoittaa kolmostie tai Ylistönmäki
Siitä on kolme? kymmenen? viisikymmentä? vuotta kun kimalteella koristellut ruusut olivat minulle ja valkoinen lakki ihan uusi, niin kauan siitä kun elämällä oli vielä jotain tarjottavaa.
Mutta olenhan minä mieluummin onneton täällä metroradan varrella kuin siellä, luulen.
Silloin kuin tiesin vielä kaikesta kaiken, yhtä en: että vielä joskus toivoisin olevani taas 18.
Silloin kuin tiesin vielä kaikesta kaiken, yhtä en: että vielä joskus toivoisin olevani taas 18.
ei teiden numerot oikeesti oo mitään pakollista yleistietoa ja jokainen muutenkin tuntee vain oman elinympäristönsä koska loput voi katsoa google mapsista
VastaaPoistaja vaikka aina joskus haikailee mennyttä niin ehkä aika on kullannut osan muistoista, ehkä aikuisen vapaus kuitenkin voittaa vaikka siinä on oma painonsakin
elämällä on sulle paljon tarjottavaa ja se on tarjonnut paljon, ei kai siitä lakista muuten tuntuisi kuluneen ihmisikää?