Tervetuloo elämään / sen eka päivä on tänään

Kesäyöt: minullakin hame ja kukkapanta (rasti seinään).
Helsinki on meille ystävällinen ja täynnä seikkailuja.
Päiväsaikaan esimerkiksi Kumpulan kasvitieteellinen puutarha ihastuttaa.

Kesäkaupunkeja, suunnitelmia, hassua kevyttä vauhdikasta elämää.

Ei ole ollut tapana jakaa kuvia täällä, mutta katsokaa nyt kuitenkin mitä jalkaani ilmestyi:

Mahtipontisia asioita

Kirjoitan korttiin: punatukkaisia tulee ja menee.

Joskus ne ovat liian vanhoja, joskus pitelemättömiä sieluja ja harvemmin edes punatukkaisia, minulle liian kauniita. Enkä minä niitä jää koskaan pitkäksi aikaa kaipaamaan.

Menen rantaan ja syön kaksi jäätelöä. Istun Tuomiokirkon portailla ja pohdin, mitä tehdä elämälläni.

Vaikka vielä ei tarvitse tietää. Vielä olen vasta parikymppinen ja voin tanssia baareissa maanantaisin tai valvoa puoli kolmeen rikosromaanin kanssa. Muuna aikana kuuntelen uudelleen ja uudelleen Kerkko Koskinen Kollektiivin Lokki-kappaletta, joka kertoo maailmasta kaiken.

joku neuvoi luottamaan vain joka kolmanteen

Vappuna

sinä istutit minuun kivun joka

ei poistu päihteillä

ei unella, ei urheilulla

puhelin meni rikki

ja minä

minä pakenin kahdesti kotiin

kesken vapunvieton

ihan vain itkemään

konfetteja satoi taivaalta

patsaalla lakki

minä katsoin maahan

sinun hymyillessä muille

kuulin ettet tunne minua

kohtaan mitään

Tulipäähippiäinen

Sinä olet kevään värinen: huhtikuun silmät, iltataivaan sävyä ja hiukset peltoa ja lehdetöntä metsää. Niin kuin aina keväisin, minä vaeltelen hiljaisen taajaman katuja ja olen vähän levoton mutta enimmäkseen hyväntuulinen. Sulanut lumi on paljastanut ojanpohjien roskat, tupakka-askit - tulet mieleen niistäkin, en voi olla pohtimatta, mikä on se merkki jota sinä poltat. Matkalla maalle tunsin sen pakahtumisen tunteen, jonka kevään valo ja toteutumattomat toiveet aina tuovat mukanaan. Maisemat vaihtuivat junan ikkunan takana, minä kirjoitin lyijykynällä runoa ja yritin pitää muistivihkoa niin, ettei vieressä istuva tyttö pysty lukemaan.

Tänne hiljaiselle pikkupaikkakunnalle tulo ahdisti, mutta päätinkin vielä yhdeksi päiväksi lisää, jotta ehtisin ajaa tarpeeksi polkupyörällä, rapsuttaa koiraa ja testailla uusia lenkkitossuja metsäpoluilla. Kaupunki odottaa, siellä se on vielä tiistainakin, vaatimuksineen ja kiireineen. Hetkittäin päätän olla toiminnan nainen, hoitaa kaiken reippaasti ja itsenäisesti ja sitten muistan taas, etten minä ole sellainen. Hetkittäin ajattelen, että kaikkihan on oikeastaan täydellisesti, mutta sitten muistan kaiken mitä haluaisin sanoa mutten uskalla, pienen linnun, väärät ihmiset ja kaiken minkä pitäisi olla niin loputtomasti toisin.

Niin ja: ilmoittautuminen avoimen yliopiston ihmisosteologian ja rituaaliarkeologian kursseille. Kesäni kuluu tiedenaisena ja tämä tunne on sen arvoista, vaikka ilman kesätöitä joudun luiden tutkimisen ohessa elättämään itseni kaurapuurolla ja nuudeleilla.

Ja sitten kuitenkin, vaikka välillä sukellan syvälle melankoliaan ja paniikkiin, on kaikki ihan uskomattoman mahtavaa.

Rakkaudesta uuteen sohvaan

Vihreällä samettisohvalla kuudennessa kerroksessa, huovan alla, uusi vanha mekko päällä ja jalat paljaana. Billy Joel soi, kaapissa on pieniä praliinitäytteisiä pääsiäismunia joita voi käydä närkkimässä salaa ja vähemmän salaa jos tekee mieli. Kirjoittelen postikortteja. Ostin eilen kirjankin, ihan uuden ja kalliin. Leikin ettei ole 2000-luku.

Tuntuu rikkaalta.

Kevät kutsuu sua

Hyviä päiviä, kevätpäiviä, pitkiä päiviä, aurinkoisia päiviä.
Kirjastopäiviä, koomailupäiviä, seikkailupäiviä.
Kahvia ja taidenäyttelyitä vielä tuntemattoman ihmisen kanssa,
lenkkeilyä Töölönlahdella sorsien ja joutsenien ja koirien keskellä,
mansikkaviiniä, vihreää teetä, avokadoja,
parhaalta ystävältä saatu yllätys ja huonekasvista kasvavat uudet lehdet.
Keskiviikkona Pietari odottaa meitä, viisumit saapuivat postiin ajoissa,
yhteiskuntapolitiikan tentissä innostuin kirjoittamaan neljä sivua.
Hyvää sunnuntaita rakkaat.

Edellisessä postauksessani mainitsema hymy ei ole kadonnut vieläkään. Se on vain muuttunut valvotuiksi öiksi ja typerien hempeiden laulujen kuuntelemiseksi ja nauruksi joka sattuu poskilihaksiin, mutta hsss, se on salaisuus ja sellaiseksi sen kuuluu jäädä.

Kaikki nuoret tyypit tahtoo olla jotakin

Joka päivä pitäisi tehdä jokin pelottava asia, niin saattaisi ehkä eksyä ihmeellisyyteen.
Oli se sitten kahvilaan soittoa ja pöydän varaamista lukupiiriä varten,
dialogitenttiä (jonka kesken alkaa yhtäkkiä hymyilyttää)
sitseille ilmoittautumista tai
ainejärjestön tenttikahveja

(pelottavaa siksi, että
jokaisella askeleella kohti opiskelijoiden olohuonetta jouduin vakuuttamaan
itselleni että eivät ne välttämättä kaikki vihaa minua
ja kappas eivät ehkä kaikki vihanneetkaan)

Sateenkaaren vihreällä raidalla katsottiin avioliittolain lähetekeskustelua,
kuiskuteltiin toistemmme korviin, että ollaan vähän humalassa
Kaikki samalla puolella, kaikki rakkauskuplassa, jossa niin kovin kovin
paras olla
En ehkä koskaan pääse joukkoon samalla lailla, mutta
silti lattialla kasassa nauravat hipit liikuttavat
sydämessä jotain, jota luulin ettei enää edes ole.

On ollut väsynyt viikko, mutta kyllä se siitä. On myös ollut niin paljon hyvää, että välillä vaan alkaa naurattaa ilman näkyvää syytä.