maanantai 31. heinäkuuta 2017

Kesä meni näin

Tällainen on kuukauden loma:

On hyvää. Pyöräilen Ruissaloon, näen kauan sitten lopettaneen lempibändini soittavan ja otan lävistyksen nenään. Olen Berliinissä, näen dinosauruksien luita ja paljon erilaisia kiviä, uskallan juoda shotteja baarikierroksella ja puhua tuntemattomille. Osallistun polttareihin, ja niiden jälkeen olen enemmän elossa kuin pitkään aikaan. Pyöräilen kaupunkipyörällä mäkeä alas kirjastolta kotiin ennen kuin ukkosmyrsky alkaa, ja kaikki on pienen hetken ihan täydellistä.

Ja on pahaa. Yritän tulla kotiin maailman ihanimmista mutta salaiseen pettymykseen päättyneistä häistä, eksyn bussilla omassa kotikaupungissani ja kun lopulta kompuroin korkokengissä kotiin, istun suihkussa polttavan veden alla ja itken.

Ja sitten on kaikkein tärkeintä, kipeää ja ihanaa. On  se yksi, päivänsäde kultasiipi, joka pyyhkii tylsimmät hetket pois. Se tulee ovelle ja vie meren äärelle, saarille, kahville, jäätelölle, aurinkoon, lampaita katsomaan. Notkuu kanssani päivät, ja illalla, kun paha olo ottaa vallan, se tulee tänne. Istuu sängylle, nojaa lintukuvioiseen tyynyyn ja puhuu kunnes nauran taas. Se ei koskaan jää, koska tämä ei ole sellaista, mutta tiedän, että se tulee uudestaan. Se lupaa, että välittää. Ja sen takia minä kestän loman loppumisen, hämärään toimistoon palaamisen. Me molemmat tiedetään, että joskus toista ihmistä saa tarvita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

että tahdon oppia tietämään
mitä yritit sanoa
nään jo nyt paljon kauemmas