Nyt soi

bruno mars - when i was your man
maija vilkkumaa - se ei olekaan niin
maija vilkkumaa - bonnie & clyde

pyhimys - kaikkea pahaa

haloo helsinki! - ihmisen kuvat
haloo helsinki! - köpis 2012

passenger - let her go

chisu - sabotage
maroon 5 - payphone

olavi uusivirta - ave maria!
katy perry - the one that got away

pariisin kevät - odotus
herra ylppö ja ihmiset - hylättyjen valtakunta

sometimes when i miss you, i put those records on

Me ei olla satuolentoja

Tuijotin tyhjyyteen, kun minuun iski oivallus:
emme ole koskaan yksin.
Meidän vierellämme istuu aina eräs toinen:
se ihminen, joka haluaisimme olla
Minä olen viimein tutustunut omaani

Se nousee ennen minua aamulla,
keittää kahvin eikä soijamaito juoksetu
Sen varjo on kapeampi kuin minun
koska sen aamupalassa on siemeniä

Ja se osaa kaiken
tietää miten kulmakarvat laitetaan
niin etteivät sukulaiset hauku
ja miten netti laitetaan toimimaan

Se on seuranani juhlissa
mutta se ei ehdi puhua minulle
koska sen ympärillä parveillaan
Sen juhlavaatteet on mustaa, luomet kultaa
Se nauraa kun ottaa shotin
eikä sen kurkkua polta

Se on luonnontieteilijä:
ymmärtää orgaanista kemiaa ja miten
ilmastonmuutos toimii ja se
laittaa korkeat korot mennessään puhumaan
ympäristöpolitiikasta
Jään kotiin odottamaan että se palaa

Se ei koskaan astunut ulos
kumpulalaisesta opiskelija-asunnosta
Berliinin kevään jälkeen,
Se ei kadu mitään
Sen elämässä vuodenajat vaihtuvat edelleen
eikä mikään tunne ole kuoliossa

Minä yritän ystävystyä sen kanssa,
vaikka joka päivä otamme yhteen,
huudamme itkemme halveksumme
Toisinaan haaveilemme
yhteisestä tulevaisuudesta
minä ja ihanneihminen

22

eräänä perjantaina täytin 22 vuotta
eräänä perjantaina kutsuin itseni juhliin

silmäkulmassa naururyppyjä
silmäkulmassa kaunis poika

mauttomat leoparditapetit ja
mauttoman näköinen drinkki

tunnen olevani taas 13
tunnen olevani jo 100

lavalla lauletaan: prinsessat ja astronautit
lavalla lauletaan: olen lelu

(tässä kohtaa itken)

mutta lopulta kaikki on ihan hyvin
mutta lopulta uskallan sanoa vastaan:

että minussa ei ole mitään vikaa
että ole sinä nyt hiljaa

Pullolla viinaa surut viihtyvät aloillaan

Olen rehellisempi matkapäiväkirjalleni kuin arkipäiväkirjalleni, koska mitään, mitä tuntee Berliinissä, Vantaalla, Joensuussa, ei ole totta. Ne ovat reissuja, jossa hankitaan keuhkoahtaumaa ja maksaongelmia, menetetään muisti mutta saadaan silti elämän ainoat merkitsevät muistot.

Matkapäiväkirjaan kirjoitan sanat, jotka haluaisin huutaa koko maailmalle mutta joista soveliaisuussyistä vaikenen:

vitun poikajumala, sä tapat mut

Ja käsittelen kaikkein kielletyimmät ajatukset kuuntelemalla muiden kirjoittamia ja laulamia sanoja, parempia, kauniimpia kuin osaan itse kirjoittaa:

silloilla tuulee
lämpö painuu nollaan
katsokaa tänne
nainen ei pysy jaloillaan
mullon kylmä
mul on vaikee olla
ja mä teen ihan mitä vaan

Vääristä paikoista

On: brunsseja ja hajuvesien haistelua. Uudet hienot kengät ja takki. Syksy tuoksuu kaikkialla, jopa Hakaniemen torilla silloin, kun siellä on markkinat.

Silloin juoksen sujuvasti metroasemien portaita ylös ja alas, Kalliossa taivas on kirkkaansininen ja löydän helposti yöbussin pysäkin. Silloin kaikki on hyvin, tämä on koti, tämä kaupunki ja minä kuulumme yhteen.

Sitten on: koti-ikävä.

Tämä on väärä kaupunki. Odotan, että alkaa sataa, mutta pilvet vain ovat. Kaikki kantamani muistot ovat toisaalla, kaikki mitä joskus oli on loppunut, ja nämä uudet muistot eivät asetu paikoilleen. Ne eivät juurru minuun. Muistan vain huonoja asioita, vääriä bileitä, itkuja, sen miten kerran eksyin.

On: ne toisaalla olevat muistot.

Metsikkö, johon rakennettiin maja. Kaksi pihlajaa, joiden välissä leikittiin hevostallia.
Musiikintunnilta lintsaaminen.
Se, kun ajettiin pyörällä kauppaan ostamaan kakku kilpailua varten, ja sitten syötiin se itse.

---

Nuo ajatukset unohdin kirjoittaa loppuun ja julkaista jo aiemmin.

Kaiken tuon jälkeen olen ehtinyt matkustaa pohjoisempaan, käydä anoppilassa joka oli samanlainen kuin kaikki ystävieni ja entisten heilojeni lapsuudenkodit: on kotoista, siistiä, tavallista. Ruoka tuoksuu, sisustusesineet ja huonekalut käyvät yhteen väreiltään mutta eivät tyyleiltään. Rakkaani lapsuuskuvia oli vähän, ja niitä katsomalla tahdoin osoittaa, että olen hyvä, kiinnostunut, että välitän. Pohjoisemmassa oli kaunista: jäkälää, vakavaa mäntymetsää, metso pyrähti lentoon hiljaiselta tieltä.

Olen allekirjoittanut vuokrasopimuksen, vähän vastuuttoman, ollut siitä innoissani ja kauhuissani.

Niin, onhan noita koteja Helsigin eri puolilta Keski-Suomen kautta pohjoiseen. Mutta silti, yhtenä iltana sitsipöydän ääressä minä olen kaikkein kodittomin. Oi niitä aikoja, haluan laulaa, vaikka ajattelen: nämä ovat teidän aikojanne. Minun aikani kai tulee vielä myöhemmin.

Parempii aikoja

what if the one that got away

came back?

//

Haluaisin sellaisen radikaalifeministisen kommuunin, jossa joku ajaisi hiukset pois keskellä yötä, jossa olisi aina kaapissa pullo halpaa punaviiniä. Sellainen jossa järjestettäisiin usein juhlia ja jossa lohdutettaisiin toisia vaikeina aamuina ja seinällä olisi iso kuva Frida Kahlosta. Lattialla istuttaisiin paljon, kuunneltaisiin musiikkia liian lujalla, joku polttaisi tupakkaa parvekkeella.

//

Tein kerran yhden asian kerralla loppuun, samalta istumalta. Se tuntui hyvältä, vaikka se olikin vain blogipostaus. Yleensä olen multitasking-epäonnistuja, joka yrittää kymmentä asiaa yhtä aikaa ja tekee lopulta yhden vain puoliksi. Rauhoittuminen ja keskittyminen ovat minulle vaikeita. Haluaisin ajatella olevani vähän rauhaton sielu, mutta levottomuuden romantisointi ei välttämättä ole kovin viisasta.

//

Hankin viimein kirjastokortin tänne Helsinkiin kolmen vuoden täällä asumisen jälkeen. Lainasin kolme kirjaa: Totuuskuutio, Mediahuora ja Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän. Kirjaston työntekijä oli ihana, kirjahyllyjen väleissä viipyily toi mieleen lapsuuden, kun istuttiin parhaan kaverin kanssa tuntikausia selailemassa tietokirjoja ja lähdettiin pyörällä kotiin reput täynnä kirjoja, jäätiin matkalla keinumaan koulun pihalle. Miksen tee sitä enää nykyisin?

//

Tarvitsen ystäviä. Vanhoja ystäviä ja uusia ystäviä. Liian usein on kiire ja väsyttää, jään mieluummin kotiin tai lähden tilanteista pois. Käperryn peittoon rakkaimman kanssa joka ilta, vaikka useammin pitäisi käydä kahvilla kavereiden kanssa, soittaa maratonpuheluita, sopia lounas yliopistoruokalaan. Mä uskon vahvoihin ystävyyssuhteisiin, mutta olen itse kadonnut maailmasta. Jos tätä kukaan enää lukee, niin kuulkaa: ollaan yhteyksissä. Mä en ole unohtanut teistä ketään.

//

Kandidaatiksi valmistuminen on tehty vaikeaksi.

//

Haluaisin kirjoittaa tänne useammin ihanista asioista: syksyn viileydestä, teekupeista, villasukista, hyväntuulisesta tomaattikeiton kokkaamisesta. Niitä vartenhan tää blogi perustettiin. Viimeisen vuoden ajan olen ollut yhtä sydänsurumyrskyä, eksynyt ihmisen riekale ja vähän ahdistunut stressipesäke. Mutta nyt haluaisin olla enemmän olemassa ja enemmän onnellinen. Mä hymyilin joskus enemmän, haluan löytää sen uudestaan (ja ehkä perjantaina löydänkin).

Did I build this ship to wreck?

kaikkihan on vallan mainiosti, paremmin kuin hyvin:
kandidaatintutkinto on kahden opintopisteen päässä
edes yhden kerran jokin yliopistolla onnistuu hyvin, kiitos kaunis sosiologian laitokselle
kesä tuli elokuuhun ja siksi töihin on helppo herätä
Flow-muistot ja kuningatar Florence hymyilyttävät vieläkin
flamingo nilkassa paranee päivä kerrallaan

"flamingot on pinkkejä ja ihania, ja niillä on paljon pinkkejä ihania ystäviä joiden avulla ne pärjää eikä ne koskaan syö yksin", sanoi se toveri joka saa minut tekemään hulluja asioita

ja toverit, ne ovatkin parasta mitä maailmassa on.

(sinua mietin silti liikaakin, vieläkin:
miten ihminen voi rikkoa toisesta jotain niin perustavanlaatuisesti, että kesken arkipäiväisen S-Marketin pikakassalla asioinnin, kuukausia kaiken jälkeen, happi loppuu ja tahtoo yhtäkkiä vain huutaa ja riipaista turruttavat tiistaikännit? Ja niin tekisinkin, ellei se kaksi opintopistettä sosiaalietiikasta syyllistäisi minua takaraivossa, olen kiltti tyttö, minä luen, ja jos niin tekee päivästä päivään niin lopulta kaikki unohtuu eikä mitään tarvitse käsitellä)