Siellä missä nokkoset lakastuu

Kalenteriin on kirjoitettu ystävien nimiä ja ostoslista nachoja varten.

Nukun skottiruutuisen vilttini alla. Iltapäivällä rakennan palapeliä ja syön keksejä.

Rahaa on juuri ja juuri vuokraan ja ruokaan. Voin valita: joko pelottaa tai sitten uskon että kaikki järjestyy. Olen opetellut valitsemaan jälkimmäistä.

Kesän kaunein morsian on minun siskoni. Lohta ja paistettuja perunoita, mansikkakakkua; eikä voi kuin nauraa muun salin mukana, kun hillitön liikutusitku katkaisee lyhyeksi alun perinkin suunnitellun puheeni.

läksi tyttö tietä myöten

Viime viikolla sanoin muutamat heiheit oli kiva tutustua mä aion nyt halata sua saanko sun puhelinnumeron nähdään syksyllä, kävin leffassa, päädyin kävelylenkin päätteeksi hakemaan pitsaa ja yöt pakkasin siivosin pakkasin siivosin. Lauantaina tuli auto hakemaan minuakin takaisin maalle kesän ajaksi. Auto pysähtyi matkalla Ikeassa, mukaan tarttui punainen lintutyyny jota rutistin koko matkan torjuin ikävää nukuin itkin vain ihan vähän ilahduin kun kasvillisuus ja pinnanmuodot alkoivat näyttää tutulta.

Maalla on hiljaista, vihreää, pientä, ihmiset ovat olleet äkäisiä, varastetut autonrenkaat ovat löytyneet kiljupönttöjen vierestä ja jalkoja voi viilentää järvessä. Kai täällä on ihan hyvä.

Yhteiskuntapolitiikan opiskelijaa minusta ei nyt sitten tulekaan, niin nopeasti tajusin etten osaakaan ja kasasin tavarani ja juoksin junaan.

Nyt on: loma. Kesäyöt, jäätelö, yökyläily, kaunokirjallisuus, elokuvat, järvi ja paljon metsäpolkuja.

Kappale on aiemmin jo ollut täällä blogissa,

mutta silti

vasta nyt se kertoo kaiken

kävin ja tulin takaisin

Lontoossa sekava ilta,
en ole varma mitä tapahtui, mutta tiedän ettei enää koskaan.
Hukkasin rakkaan pinssin ja puuteri meni rikki, mutta nauroin paljon.

Otetaan äärettömän monta askelta,
kartta taitellaan joka kerta väärin ja
King's Crossin asema on pettymys,
mutta löydämme hienon kirkon.
Britannia on kehitysmaa

Walesiin kestää bussilla seitsemän tuntia
puhutaan asioista, joista vaietaan iäksi
What happens in Wales, stays in Wales,
eväänäni jääteetä ja vegaanileipää.

Lampaita niittyjä lisää lampaita

Walesissa kiipeämme korkealle mäelle
Kuljemme polkuja jotka ovat suoraan Ihmemaasta
Ajamme höyryjunalla
Syömme paljon, nukumme epämukavasti, metsästämme aamukahvia
Uitamme varpaita meressä, torjumme vaivaisenluita
Parasta on nähdä ystävä monen kuukauden jälkeen.

Paluu Lontooseen, edellistä epämukavampi hostelli, mutta kaupungista alan vihdoin pitää.
Dinosauruksia joista kymmenenvuotias minä olisi ollut niin hirmuisen onnellinen,
Sohon yöelämää ja
seuraavana päivänä etsimme teekauppaa ja postilaatikkoa,
kortit lähtevät vasta lentokentältä ja tuliaiset löytyvät sieltä myös
Lentokoneessa kikatamme ja kanssamatkustajat paheksuvat.
Hyi helvetti, mäpä oksennan

Ihana reissu, ihana olla kotona.
"Kiva kun olet kotona" saa minut hymyilemään kuin hölmö

Palasia lähimenneisyydestä

harva onnentunne on niin täydellisesti tiivistettävissä muutamaan desilitraan
kuin kylmä tölkki jääteetä kun on kävellyt koko päivän Pariisissa
(Montparnasse on taiteilijoiden alue)

olen muistellut sitä

ja kierrosta linnan raunioissa
minulla ei ole tietoa mutta olen hyvä esittelemisessä

jos lähtee juhliin eikä löydä niitä, voi keinua ja katsoa merta sen sijaan

joskus jonkun taskusta puuttuu kolikoita jäätelön ostamista varten ja silloin kerätään kolehti



tämä on blogin sadas teksti
kerro jos näet tämän, kerro mistä pidät, kerro mitä kaipaat

teet kaikesta siedettävämpää

Sain pyytämäni taivashetken,

"Olet kokonaisvaltaisesti söpö"

"Näen sut vielä aktivistina puolustamassa suolla sammakoiden elintilaa"

ja niin, olenhan minä maailman onnekkain ihminen. Ihania ihmisiä pöydän ympärillä kertomassa, miksi he pitävät minusta, ja minä saan kertoa miksi minä heistä

ihan kaikkea en kuitenkaan voi kertoa

teet kaikesta siedettävämpää

ja vaikka tekee kipeää

ei haittaa

lailla siemenen laitat mut itämään

ja jalkojes juureen voin kasvaa

teet uudeksi taivaan ja maan

ja nostat mun usvaksi sen väliin

ja vaikka se usva on sakeaa

sinä tiedät reitin sen läpi

hiljainen arka pyyntö

Mitä ajattelin tänään:

Tarvitsen lepohetken.

Kun ei yhdeksän tunnin yöunet, ei ruoka, ei edes lempibändin keikka poista tätä tunnetta.

Olen kirjoittanut tusina postausta, poistanut kaikki ennen julkaisua.

En ole lukenut pääsykoekirjaa moneen päivään.

Vaati suuria ponnistuksia soittaa mummoloihin ja toivottaa äitienpäivää.

En löydä sanaa sille, miltä asiat tuntuvat. Tunkkaiselta? Vaikeilta? Ei-miltään?

Tarvitsen taivashetken, sellaisen hetken joka antaa voimia

herätä arkiaamuihin, sellaisen hetken joka

antaa merkityksen muille hetkille

lämpimän muiston ja turvallisuudentunteen.

Nämäkin sanat tuntuvat niin rumilta. Mutta julkaisen nyt. Kuitenkin.

Isä, minua väsyttää

rakastakaa mua, vielä kerran, joku.

vappua vietin minäkin

Ensimmäinen opiskelijavappuni, ensimmäinen oikea vappu.

Aloitin sen juhlimisen jo maanantaina, kun Konviktilla paistettiin ainakin sata munkkia ja laulettiin ainakin sata tuttua riparilaulua. Tuntui kodilta pitkästä aikaa. Minun ihanat, tärkeät ihmiset.

Tänään skumppaa oli paljon, ja tuntematon nainen ja tuntematon mies tarjosivat lisää.

Haalareissa oli kaksi ihan itse ommeltua merkkiä, ja Ullanlinnanmäellä enemmän ihmisiä kuin olen ikinä nähnyt yhdessä paikassa. Aurinko paistoi, teekkarit olivat humalassa ja meitä nauratti.

Tein päätöksen: toisesta yliopistovuodestani tulee paras vuosi ikinä.