Huomioita sunnuntaiaamusta

Sunnuntaiaamuna
Helsinki on vielä kiinni
Sen hautaustoimistot ja
R-kioskit pimeinä

Kaisaniemen puisto
Hukkuu vaahteranlehtiinsä
Koira tuijottaa oravaa

Aamulla rautatieasemakin
On hiljainen ja ylevä
Junat kulkevat harvemmin

Ja siksi menen myöhässä
Sinne minne olen menossa

Siellä naisilla on siilitukat
Kuntauudistuksesta ja toimintasuunnitelmasta
Puhutaan palavin silmin
Sydäntä polttaa

Huulipunan lisään vasta
Lähempänä Tikkurilaa

Tällaisia ovat päivät

Huulipuna jää
Take away-mukin reunaan

Hajotan ihmissuhteita
Yhden kerrallaan
Kun en jaksa enää, hankkiudun eroon

Korvissa kiiltelee leikkihopeaa

Mielialanvaihteluja
Vihaan yliopistoa
mutta hei väitelläänkö tohtoreiksi

Haluaisin mummolaan
Jossa aika on pysähtynyt
Pullan tuoksu ei koskaan muutu

Leikkipuistossa
Vaahteranlehtiä ja lapsia
Niitä naurattaa
Niiden hymyt
Saavat minut itkemään

Pyyhin kyyneleet ennen kuin
Pääsen Kirkkokadun ja Unioninkadun
Risteykseen

Voimaannuttava kokemus:

Pikku Kukan ihana musiikki 

ja suloisen kömpelöt välispiikit

Vuokko Hovatta oli puhtaasti täydellinen

Olen nähtävyys näkymätön

On monia maailmoja.

On Kiasman aukio päivänvalossa. Silloin se on täynnä aktivisteja, hippejä, koiria, puheensorinaa ja Free Our Activists-kylttejä.

Sitten on Kiasman aukio illalla, tyhjänä. Kuljen sen ohi, kun olen lähtenyt salaa juhlista, jotka olivat liian hyvät minulle. Ne ovat maailmoja joita katselen ulkopuolelta hiljaisena nurkassa, tietäen, etteivät ne koskaan kosketa minua.

Lihaton lokakuu on minulle vegaaninen lokakuu,
ja maihareillani haluaisin potkia päähän maailmaa jossa on virhe.

En osaa enää kirjoittaa ja pelkään, että alan pelätä ihmisiä.

ja kun käännyt pois

pesen otsasta leimaa

Jacques

kokoustin tänään tuntikausia valitsemassa hallopedeja (menneisyys on noussut kummittelemaan)

se kuulostaa muuten ihan vadelmalta se halloped

illalla tehdään porkkanasämpylöitä tai ehkä -teeleipiä

haluan kloonata Jacques Cousteaun pipon

(ja sen ranskalaisen charmin)

En syntynyt tänne itkemään

flirttailen, drinkin sateenvarjolla ostan
kevytsavukkeen huulillein nostan
kiusoittelen, tahdon että mua halutaan

Piti kirjoittaa asuntopolitiikasta, mutta tahdoin kirjoittaa ensin siitä,
että eilen oli parasta,
että sen jälkeen aamuauringon säteet jossain Kalliossa pääsivät sisään sälekaihtimien väleistä,
täplittivät olkapäätä ja hiuksia (ei minun),
enkä ajatellut hetkeen mitään vakavaa.
En tiedä, tuliko taas tehtyä jotain tyhmää,
mutta no, kerrankos sitä täällä eletään.

From heartache to inner peace

Viime aikoina

olen tiedostanut, miten paljon kesällä kaipasin Helsinki-ystäviä, tuttuja kasvoja, ihmisiä joiden kanssa valittaa tylsistä luennoista ja kanssateologeista, ihmisiä elämään rinnalle.
olen ollut krapulassa, olen ollut flunssassa.
olen eksynyt jonnekin moottoritien varrelle ja vannonut, etten enää koskaan nouse bussin kyytiin tässä kaupungissa, löytänyt sittemmin takaisin
olen ollut pohjattoman surullinen ja peloissani, hajonnut pieniksi palasiksi pimeään rappukäytävään, soittanut korvaamattomalle äidille ja kummitädille ja löytänyt apua
sain valaistuksen opintoihin: ei, minusta ei tulekaan pappia, ei ainakaan näillä näkymin, A2-linja on ihan okei
Tuomasmessu ja teejatkot, olin vähän epäsosiaalinen mutta leivoin hyvää vegaanista piirakkaa.
Tänään alkaa sivuaine.

Taidan olla elossa.

Ja minä oivallan

Jos en ole onnellinen nyt, tulen olemaan vielä joskus.

Uusi lukuvuosi tuo uusia seikkailuja. Tekee mieleni tanssia - sen sai aikaan yksi hyväntahtoinen kosketus

ja satuttavista ihmissuhteista pitää lähteä ajoissa

enkä jaksa olla huolissani enää

Mitä minä voin tehdä - elää elämää jonka joskus kuvittelin

Huomenna lupaan hymyillä enemmän (silloin ehkä ei ole enää krapulaakaan).