Did I build this ship to wreck?

kaikkihan on vallan mainiosti, paremmin kuin hyvin:
kandidaatintutkinto on kahden opintopisteen päässä
edes yhden kerran jokin yliopistolla onnistuu hyvin, kiitos kaunis sosiologian laitokselle
kesä tuli elokuuhun ja siksi töihin on helppo herätä
Flow-muistot ja kuningatar Florence hymyilyttävät vieläkin
flamingo nilkassa paranee päivä kerrallaan

"flamingot on pinkkejä ja ihania, ja niillä on paljon pinkkejä ihania ystäviä joiden avulla ne pärjää eikä ne koskaan syö yksin", sanoi se toveri joka saa minut tekemään hulluja asioita

ja toverit, ne ovatkin parasta mitä maailmassa on.

(sinua mietin silti liikaakin, vieläkin:
miten ihminen voi rikkoa toisesta jotain niin perustavanlaatuisesti, että kesken arkipäiväisen S-Marketin pikakassalla asioinnin, kuukausia kaiken jälkeen, happi loppuu ja tahtoo yhtäkkiä vain huutaa ja riipaista turruttavat tiistaikännit? Ja niin tekisinkin, ellei se kaksi opintopistettä sosiaalietiikasta syyllistäisi minua takaraivossa, olen kiltti tyttö, minä luen, ja jos niin tekee päivästä päivään niin lopulta kaikki unohtuu eikä mitään tarvitse käsitellä)

The One That Got Away

sinusta tuli onnellinen, kai, mutta yksi muisto vainoaa minua jokaisessa hiljaisessa hetkessä

yksi aamuyön puolelle kääntynyt ilta Berliinissä kun puhuimme tulevaisuudesta: meidän lapsista, siitä minne kaikkialle matkustaisimme

voi hyvä jumala

.

vaaleanpunainen onnellisuus
"minä rakastan sinua"
ensimmäistä kertaa hänen suustaaan

että rakkaus voi tarkoittaa
muutakin kuin

mustia öitä ja laskuhumalaa
rannetta polttavaa sytkäriä

niin, hän on vienyt pahan uneni pois

ja tätä minä haluankin:
kuunnella musiikkia ja laittaa ruokaa yhdessä
siirappia ja hattaraa
tulevaisuusunelmia

vaikka ikuisuuksia ei ole
en halua muuta.

edit. Öisin ne yhä istuvat sängyn laidalle, meidän väliimme, ne kaikki vanhat virheet, nauravat, ilkkuvat, kuiskivat. Punatukkaiset, villisielut, ne liian vanhat, liian kauniit, ne kaikki. Ja ne sanovat, että et sinä ole tämänkään arvoinen, ettei todellista ole mikään. Minä haluan uskoa, että ne ovat väärässä.

Toukokuun 30.

Lauantai:

kevytaskelisia ylioppilaita, ne kiittelee, hymyilee, ruusuja, joku itkee. Mahtipontista se on, dramaattista, ihmeellistä, suurinta, kun aurinko paistaa ja voi miten hyvä ilman tilasittekaan, onpas mukavaa, hyvää kakkua

Ja lauantai:

mummit ovat vanhenneet eikä ukki jaksa tulla edes paikalle, vanhat opettajani eivät tunne minua, lähikauppa ja polkupyörä ovat pelottavampia kuin Helsinki enää pitkään aikaan, keskustalaisuus virtaa kaikkien veressä, minä en saa henkeä, en tiedä mitä tarkoittaa kolmostie tai Ylistönmäki

Siitä on kolme? kymmenen? viisikymmentä? vuotta kun kimalteella koristellut ruusut olivat minulle ja valkoinen lakki ihan uusi, niin kauan siitä kun elämällä oli vielä jotain tarjottavaa.

Mutta olenhan minä mieluummin onneton täällä metroradan varrella kuin siellä, luulen.

Silloin kuin tiesin vielä kaikesta kaiken, yhtä en: että vielä joskus toivoisin olevani taas 18.

Tänään ei jaksaisi sängystä nousta

kuulin että olette muuttamassa pois sieltä missä suutelin sinua ensi kertaa
muistatko
muistatko
aikuisen naisen ja kun oltiin vielä ystäviä
(oltiinko koskaan?)

kaikki se on mennyttä
hän on ykkönen ja ihanin

mutta olen kiintynyt tähän kaipaukseen

olen asunnossa yksin, juon puoli litraa kahvia
poltan luhtiparvekkeella ja
suren ja pelkään

sunnuntain jälkeen ehkä olen taas ihminen

Takatalvi

Harmaa takatalvi iskee Mannerheimintiellä

suojatietä ylittäessä salpautuu hetkeksi henki:

muistan valintoja joita olen tehnyt ja niiden

seuraukset joita en ole vielä ymmärtänyt täysin

Kevään valo paljastaa minusta kaiken, sen,

miten en ole jaksanut pitää yhteyttä kehenkään

tai miten pölyinen oli tyhjentyvä huone

kun huonekalut kannettiin muuttoautoon

miten kandi ei ole edennyt kappalettakaan

ei ole töitä tai suunnitelmaa

Olen kai vähän väsynyt, kaiken hyvän ja kimaltavan
(yksisarvisten, feministitoverien, vaalihulluuden)

alta paljastuu totuus:

en ole mitään, ja hän huomannee sen pian.

Kaiken olen elämässä saanut mutta itseluottamusta en,

(no en kai, kun ei ole syytäkään)

Yhteenvetona: kaikki on liian suurta ja ihmeellistä minulle.

Hän

Hän nauraa
(hymykuoppa)
hömötiainen

töyhtöhyyppä

harjalintu

Me olemme nyt virallisesti me,

vaikka tiedän että linnut tulevat

ja menevät ja että emme osaa omistaa

mutta yhteisymmärrys on:

en

halua

menettää