keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

elävien kirjoissa jälleen

Täällä huutelee tänään ylioppilaskirjoituksensa päättänyt abiturientti, joka on kovin väsynyt ja kovin helpottunut ja kovin rakastunut! Vaikka biologia meni ei-niin-hyvin, ei tunnu missään.

Kirjoituksiin en valmistautunut juurikaan. Bilsaa edeltävä viikonloppu meni hassuja juttuja tehdessä. Huonoa hevibändiä kuunnellessa, taksilla ajellessa, kauniissa valkoisessa todellisuudessa yöpyessä, retkeillessä, ryhmälottoa tehdessä ja omenaolutta maistellessa. Asioita joita en koskaan tee. Asioita joista osa on jopa periaatteideni vastaisia. Mutta se oli seikkailua ja epäminämäisen spontaania. Tein myös paljon järjettömyydessään hauskoja suunnitelmia.

Eikä saa unohtaa viikonlopun tärkeintä - erään ihanan ihmisen tukiryhmän tapaamista. Huolimatta siitä, että olin vähän nolo (oikeasti, kuinka kellään voi mennä puoli tuntia löytää asunto, joka on vajaan puolen kilometrin matkan päästä omasta sijainnista?!) oli viihdyttävää. Minua tärkeämpiä ihmisiä ja bonuskissat. En halua jorista tästä enempää. Haluan pitää itselläni muiston. ja haluan puoluepolitiikkaan haluan haluan haluan.

Maanantaina paras ystävä tuli meille evakkoon mahatautia pakoon. Katsoimme Pixarin lyhytelokuvia. Katsokaa tekin (huonosta laadusta huolimatta).

  se on niin hauska






ja se niin surullinen

PS. Kuunnelkaa ihmiset Spotifystä uutta Olavi Uusivirtaa! Rakkaus!

2 kommenttia:

  1. Oon niin dille etten tajunnu mikä ton jälkimmäisen pointti oli! :'D

    VastaaPoista
  2. XDdd jännä koska se on oikeasti pidempi. Toi on jostain syystä keskeltä poikki. Hups. DVD:llä se oli kokomittainen. Onpa noloa.

    VastaaPoista

että tahdon oppia tietämään
mitä yritit sanoa
nään jo nyt paljon kauemmas