Onnea on

Herkistyn seuraavista: solidaariset hymyt naistenvessassa, iloiset koirat, ensi kertaa äänestävät nuoret, kahvin tuoksu yliopison päärakennuksen kahvilassa, raitiovaunun kolina.

Eilinen maanantaiolutkomitea tuli seuraavaan tulokseen elämästä: se on aika ihanaa ja ihmeellistä.

Pitäisi useammin sanoa seuraavaa: olet tärkeä, olet rakas, tarvitsen sinua.

Lähihistorian tapahtumia

1.
Kieputin ja vuoristorata ja Tulireki ja Salama

Käsi kädessä vierekkäin maha pää sydän rikki ja sekaisin

Kiljun puolitotuuksia,
(minä vihaan sinua älä jätä)

en uskalla avata silmiä, kohdata totuutta

Pelottaa liikaa korkeudet ja se miten täältä tiputaan

jos turvakaari ei ole kunnolla kiinni (tai jos se onkin)

2.

Viikin metsät ovat pimeitä jo seitsemältä kun olen
vastahakoinen ja myöhässä
Väistän halausta ja suudelmaa
Metsässä liikkuu jotain mitä emme näe

Lehmiä sorsia pahoja henkiä

Lintutornilta pimeän lahden yli

näkee koko kaupungin ja myös
Linnanmäen ja minä toivon

ettei koskaan tarvitsisi tuntea mitään

Joku ampuu hätäraketteja enkä
ole koskaan hahmottanut elämässäni

suuntia tai etäisyyksiä

3.
Päivä oli pitkä ja baari on täynnä
ja maailma pullollaan huonoja ideoita
ja karaoke karmeampaa kuin ikinä
Vastapäätä istuu joku joka viimein
ymmärtää, viimein!
Se naurattaa, itkettää, kihelmöi kun
joku kuuntelee minua
Katson vähän pidempään,
tuo joku tarjoaa kaljaansa,
niin lämmin olla.

haen sitä fiilistä ruoasta miehistä
aamuöistä ja tupakasta

Minä ajattelen liikaa

Ihailen ihan hirveän hirveän hirveän paljon niitä ihmisiä, jotka osaavat katsoa maailmaa lempeiden silmälasien läpi, armollisesti, kauniisti, rakkaudella

Oma katseeni on katkeruuden, vihan, kateuden, pelon värinen

En halua enää vihata ihmisiä
jotka menestyvät ja onnistuvat
jotka nousevat aikaisin ja syövät aamupalansa reippaasti
jotka saavat harjoittelupaikkoja ja kandiaiheita kuin tyhjästä
jotka eivät ole koskaan myöhässä

Olen oppinut antamaan anteeksi niille jotka saivat
minut vielä vuosi sitten tuntemaan itseni huonoksi
Nyt voimme jo nauraa yhdessä
Toisessa huoneessa on salakapakka ja toisessa teknomusiikkia
Hassu pieni maailmanpyöräonni

Tunnen kuinka kaikki elämässäni on ihan sekaisin mutta haluaisin silti
olla iloinen ja että kaikki olisi vähän kevyempää, höpsömpää, suloisempaa
Woody Allenia ja ranskankielistä laulua

niin kuin Kyöpelinvuorella teologitoverien kanssa
kaikki on vähän suurpiirteistä, vastuutonta
mutta ihanaa ja naurua ja kitaraa

Nämä ajat ovat painavia ja levottomia
Kurkkuun ja päähän sattuu taas.

It was always you

Petaan sinulle vuoteen lattialle. Se on liian kaukana, kiipeät parvelle viereeni.
(anteeksi anteeksi anteeksi)

Kerron sinulle pelkoni,
sen, miten en osaa itkeä vaikka sattuu.
(suruni halpana tekosyynä olla tässä)

Paljon suunnitelmia lausutaan ääneen nauraen.

Karataan Irlantiin, Australiaan, vietetään joulu yhdessä.

(pyydä vain

niin jätän

kaiken muun)

Sinun tennarisi eteisessä kirpaisevat: voisivatpa ne olla siinä aina.

Mitä en kerro hänelle

En tiskannut hänen mukiaan
(tuossa hyllyn reunalla se on yhä)

Nukuin kolmen tunnin
päiväunet lakanoissa
joissa saatoin edelleen aistia

hänet
meidät

Teeskentelen kuuntelevani
teitä kaikkia muita mutta

katson pari senttiä ohitsenne

miettien mistä saada voimaa
jolla pitää hänet etäällä

kun hän on jo valmiiksi kaivautunut
selkänikamieni väliin ja
lauseideni alkuihin

Kuinka löytää tie ulos, kun
eksyin hänen
täydellisiin niskahiuksiinsa?

(Mutta ei, sydämeen en päästä)

Lähiöseikkailu

Lähiöidenkin yllä voi
olla tähtiä ja melkein täysikuu

Minä poden kuuhulluutta ja olen niitä ihmisiä
jotka voisivat kulkea auton alle tai pudota
avonaiseen viemäriin tuijottaessaan taivasta

Häntä vain nauratti, kuu oli "ihan nätti"
Hän puhui heinien ja lintujen kartoittamisesta
ei ymmärtänyt miten
pieniä ruskeita pikkulintuja
voi erottaa toisistaan

Myöhemmin hänen sormensa
kulkevat hitaasti minun käsivarrellani
Mikä luu tämä on
Minä muistan lopulta: se on radius

Ja hän hyväksyy minun jokaisen luuni ja soluni,
läheisyysongelmani ja levottomuuteni ja maniani ja tarpeeni sinkoilla
ja ilta vaihtuu aamuyöhön
ja liian pian aamuun

enkä minä yritä kirjoittaa mitään kaunista runoa, en runoa ylipäätään;
vain muutaman sanan lähiöstä ja kylmästä HOAS-asunnosta
jossa punaviini oli vain toissijainen humaltumisen lähde

Ajattelen: syyskuu

Se hiipi avonaisesta ikkunasta sisään varkain, huomasin sen vasta, kun aloin illalla kietoutua vilttiin. Kesä meni, ja kaikki sen toteuttamattomat suunnitelmat käpertyvät nukkumaan pölypallojen vierelle huoneeni nurkkiin. Ne tekevät nyt tilaa kaikelle uudelle, jota syksyyn ja opiskelun alkuun kuuluu

ja vähän kikattelulle Kiasmassa, salaisille ja tahattomille riemunhypähtelyille, 
voi ei taas sydän ei taas tätä
en tiedä jaksanko uudelleen
ja menenkö asioiden edelle?

En tiedä, olenko valmis uuteen lukuvuoteen.
(Jo kolmanteen sellaiseen.)
Vuosilla on kova kiire jonnekin

minulla ei

Paljon suuria sanoja: kandi gradu prakkarit vaihto työelämä

vaikka olen huono jo pelkästään elämänhallinnassa
miten pyykkiä pestään tehdään ruokaa mennään allergiatesteihin viedään roskat
kastellaan huonekasvi noustaan aamuisin

Mietin, mietin, en tiedä.